0
0
Yhteensä 0,00 
Ei tuotteita ostoskorissa

Esittely

IMG_2439-scaled

Tynim Oy:n tarina

Tynim valmistaa design-huonekaluja massiivipuusta. Design-huonekalut soveltuvat koteihin ja julkisiin tiloihin. Tynim Oy perustettiin vuonna 2022 – ensin toiminimenä, ja heinäkuusta 2023 alkaen toiminta on jatkunut osakeyhtiönä.

Nuoruudessani tein paljon fyysistä työtä kotitilallani. Heinäkuun helteet kuluivat vuodesta toiseen heinätöissä. Tiesin jo varhain, ettei minusta tulisi maajussia. Halusin siistiin sisätyöhön, joten hyvästelin heinähangot 16-vuotiaana. Vuosien opiskelujen jälkeen tein reilun 20-vuoden uran koulutusalalla eri työtehtävissä.

Eräänä päivänä huomasin kaipaavani enemmän käsillä tekemistä ja luovaa ilmaisua elämääni. Päivät istuen tietokoneen ääressä alkoivat tuntua rajoittavilta, ja kehoni kaipasi vaihtelua sekä liikettä. Koko elämäni olin haaveillut yrittäjyydestä, ja tämä oli hetki tarttua tuumasta toimeen.

Taiteellisuus on aina ollut osa identiteettiäni – alkaen musiikista ja päättyen kuvataiteisiin ja muotoiluun. Päätös siirtyä käytännön työhön merkitsi myös päätöstä omaksua yrittäjän rooli. Mutta kaikkein eniten se tarkoitti mahdollisuutta yhdistää intohimoni luovuuteen ja käsitöihin. 

Siitä syntyi päätös astua puun maailmaan ja aloittaa huonekalujen suunnittelu ja valmistus. Näin syntyi Tynim.

Bar-sarjan esittely

Bar-sarja perustuu horisontaalisiin ja vertikaalisiin linjoihin. Idea rimoista on peräisin ”leikistä” hukkapuiden parissa kokeillessani erilaisia asetelmia. Suorat, klassiset linjat ovat esteettisesti selkeitä, rauhallisia, harmonisia ja sopivassa suhteessa esitettynä myös tavattoman kauniita katsella. Jotain samaa meistä suomalaisista saattaa tavoittaa: ensivaikutelmana ehkä yksinkertainen, vakaa ja rauhallinen, mutta tarkemmin tarkasteltuna hyvinkin syvällinen ja monimuotoinen. Lainatakseni Jukka Poikaa, bar-sarjasta voi tavoittaa ”pystymetsää ja laakeeta peltoo”. Nämä kaksi elementtiä kuuluivat keskeisesti lapsuuteni maisemaan ja siten myös kokemaani. Voi kuulostaa kliseeltä, mutta ammennan muotoja myös luonnosta. Niitä riittää…

Filosofiani?

Tee sitä mistä nautit ja ole sitä kautta hyödyksi muille. Molempien pitää toteutua.

Muotoilun periaatteista:

Estetiikka ja käytännöllisyys lyövät kättä. Pelkästään kauniiksi rakennettu tuote tuskin kestää ja voi olla hankala käyttää – ja pelkästään käytännölliseksi rakennettu tuskin miellyttää silmää. Eli toinen ei juurikaan voi olla toisen yli. Hyvin muotoiltu tuote kestää aikaa sekä fyysisesti että esteettisesti. Arkipäivän estetiikkaa. 

Arvot

Kestävä kehitys

Yritystoiminnan tulee olla kestävällä pohjalla: ekologisesti, taloudellisesti ja sosio-kulttuurisesti.
Puu raaka-aineena on uusiutuvaa ja siten ekologisesti perusteltu – mutta se ei tarkoita sitä, että sitä tulisi haaskata. Lisäksi raakapuun tuotannon tulee olla sertifioitua.
Sekä ekologisen että sosio-kulttuurisesti kestävän toiminnan on oltava myös taloudellisesti kestävää.

Luotettavuus

Puu on kestävä materiaali. Puun työstämisen lähtökohdat Tynim Oy:ssä ovat sekä suomalaisessa puusepänperinteessä että modernissa puuntyöstämisen koneistuksessa.
Koska design-huonekaluja ei hutkita hetkessä valmiiksi, toimitusajat mahdollistavat realistisen aikaikkunan tuotteiden huolelliseen valmistamiseen, viimeistelyyn ja toimittamiseen asiakkaalle.

Jalat juurevasti maassa

Puu materiaalina pitää mielen nöyränä. Samoin tuotekehitysprosessin lahjomattomuus: huonekalu on valmis silloin kun se on valmis – ei silloin kun sen haluaisi sitä olevan.
Suunnittelussa tapahtuneet kömmähdykset kostautuvat ja näkyvät joskus vasta pitkällisen puuntyöstön jälkeen ja prosessi täytyy aloittaa alusta. Nöyryys tarkoittaa myös tinkimättömän tarkkaa tuotekehitysprosessia ja itse tuotteen valmistamista.

Luovuus ja tekemisen ilo

Ovat eräällä tapaa tuotekehityksen alku ja juuri. Luovuudelle täytyy tehdä tilaa ja sille on annettava mahdollisuus tulla esiin. Se ei ole itsestään selvyys, vaan lähtee etenkin tekemisen ilosta, kokeilemisesta ja sille osoitetusta tilasta ja ajasta.
Tosin, joskus luovuus saattaa yllättää ja silloin pitää voida antaa palaa. Tästä pääsenkin takaisin filosofiaani: tee sitä mistä nautit ja ole siten hyödyksi toisille.

Tuotteiden valmistuksesta

1 (52)1 (51)

Kaikki tuotteet valmistetaan massiivipuusta. Tynim Oy hankkii materiaalinsa yhteistyökumppaneilta, joille on myönnetty PEFC-merkin käyttöoikeus. Valmistamiemme tuotteiden raaka-aine on täten peräisin ainoastaan kestävästi hoidettujen metsien puista.

Alihankintapalveluna hankimme puutavaran höylättynä tiettyyn mittaan, josta sahaamme sopivan mittaisia aihioita jatkotyöstöä varten. Jatkotyöstö tapahtuu sekä perinteisin konein että jyrsimällä cnc-koneella. Ennen kuin komponentit ovat valmiita, niihin tehdään tarvittavat pyöristykset reunoihin ja lopuksi ne hiotaan leveänauhahiomakoneella ja/tai epäkeskohiomakoneella. Komponentit kootaan valmiiksi tuotteiksi ja lopuksi tuotteet pintakäsitellään Osmo Color öljyvahalla (tai öljypetsillä ja öljyvahalla) tai lakalla (tai mustalla petsillä ja lakalla).

Pyrimme aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tuodaksemme kunkin puulajin edustavimmat piirteet esiin tuotteissamme. Kiinnitämme suurta huomiota valmistuksessa siihen, että kansien ja muiden komponenttien näkyvät puolet edustavat kunkin tason tai komponentin parhainta osaa. Jokainen massiivipuusta valmistettu huonekalu on yksilöllinen: puun eloisuus, ulkonäkö ja värisävyt vaihtelevat aina.

Bar23b yöpöydän laatikon pohja on koivuvaneria, saarniviilutettua koivuvaneria tai tammiviilutettua koivuvaneria yöpöydän päämateriaalin mukaan. Myös tämä komponentti on hankittu alihankkijalta, jolle on myönnetty PEFC-merkin käyttöoikeus.

Pintakäsittely

Osmo Colorilla tapahtuva pintakäsittely tehdään Osmo Colorin ohjeiden mukaisesti kahteen kertaan. Öljypetsaus suoritetaan myös kahdesti, jonka jälkeen pintakäsittely viimeistellään öljyvahalla. Käytämme väritöntä öljyvahaa, jolloin puun luonnollinen väri ja sävyt säilyvät.

Osmo Colorin alkuperäinen Öljyvaha perustuu nopeasti uusiutuviin kasviraaka-aineisiin, jotka muodostavat puupinnalle hengittävän mattapinnan. Ohjeen mukaan käsitelty puupinta säilyttää puun luonnollisen tunnun korostaen hienovaraisesti puun rakennetta. Öljyvahattu pinta on joustava ja hengittävä. Kuivuttuaan öljyvahatut pinnat ovat turvallisia ihmisille, eläimille ja kasveille.

Mikäli tuote pintakäsitellään lakalla, lakkaus tapahtuu myös kahteen kertaan hyvän ja kestävän pinnan varmistamiseksi. Käytämme vesiohenteista himmeää lakkaa tuotteissamme. Lakka muodostaa pintaan tarttuvan, läpinäkyvän kalvon. Näin puun luonnollinen väri ja sävyt säilyvät.

Petsaus suoritetaan kertaalleen. Kun petsi on kuivunut kunnolla, pinta käsitellään vielä kertaalleen himmeällä lakalla. Toistaiseksi käytämme vain mustaa petsiä tuotteissamme. Myös lakalla pintakäsitelty tuote on turvallinen.

Scroll to Top